
|
Akaa 14.01.2012
KylVe jälleen vahva monarilla
FC Rauma ei pystynyt enää toista kertaa yllättämään leijonalaumaa. Se jaksoi lauantaina monarilla taistella avausjakson, mutta tauon jälkeen KylVe ei antanut vierailleen mitään mahdollisuuksia, vaan hurjasteli lopulta selvään 7-2 (3-1) -kotivoittoon.
Avausjaksolla raumalaisilla riitti vielä liikettä, ja peli oli tasaista. Toki maalitilanteita nähtiin enemmän vieraiden maalilla, ja palloa kaiveltiin kolme kertaa verkosta. Siinä välissä Rauma oli nopeasta vastaiskusta käynyt tasoittamassa pelin 1-1:een.
Avausmaalista vastasi tuttu tehokaksikko, kun Henkka Ojala pääsi ensin itse yrittämään maalintekoa, ja syötti sitten reboundin tyhjälle takatolpalle jossa Juha Vedenpää jatkoi pisteputkeaan siirtämällä pallon helposti verkkoon. Samat miehet juonivat 2-1 -johtomaalissa pallon J-P Jyrämölle, joka iski kauden kuudennen maalinsa tärkeään paikkaan. Kolmanteen maaliin tarvittiin hiukan onneakin, kun Kasperi Ojala taisteli tilanteen loppuun asti ja maalivahdin purkupallo pomppasi Kasperista suoraan Rauma-maaliin.
Ottelun toisen jakson käsikirjoitus oli leijona-yleisölle tuttu. KylVe lisäsi liikettä vielä yhden pykälän verran, ja kaveri putosi kyydistä. FC Rauma oli hätää kärsimässä, ja peli virtasi lähes yksinomaan Rauman päähän. Toki vieraillakin oli muutama paikka, mutta Juho Laine oli jälleen mies paikallaan torjuen muun muassa yhden lähirankkarinkin.
Leijonat tuhlasivat tukuttain hyviä paikkoja, mutta todennäköisyyslaskelmien mukaisesti palloa saatiin myös tolppien väliin. Toni Niskala ja kolmen tähden Jussi Nyström iskivät tyhjiin Rauman hakiessa kavennusta ilman häkkäriä, ja Rasmus Laahanen sekä Nyström osuivat hienojen sommitelmien päätteeksi veskarin ollessa maalinsuulla. Rauman kavennus pelin lopussa oli enää kosmetiikkaa.
"Hyökkäysarsenaalimme on tällä hetkellä niin kovassa vireessä, että voimme rauhassa keskittyä puolustupelin tiivistämiseen. Se on tuonut myös tulosta hienolla tavalla. Kausi on kuitenkin pitkä ja näin hyvää virettä on hankala pitää yllä, siinä meidän lähiviikkojen haaste. Täytyy kuitenkin muistaa, että meillä on edelleen parannettavaa monilla osa-alueilla, ja esimerkiksi maalipaikkojen hyödyntäminen ei tänään ollut edes tyydyttävällä tasolla. Jyväskylässä täytyy olla paljon terävämpänä jos pisteistä halutaan taistella", analysoi Jokisen Pauli pelin jälkeen.
Kautta on jäljellä kymmenen peliä. Niistä kuusi pelataan vieraskentällä, missä KylVen suurimmat ongelmat ovat olleet. Lääkkeitä parempaan vieraspelaamiseen lähdetään ensimmäisenä siis etsimään Jyväskylästä. Vastaan asettuu US Skädäm, joka sai aiemmin kaudella turpaansa monarilla. Nyt vastassa on siis ärsytetty vastustaja, ja leijonalauman täytyy olla hereillä heti alkuvihellyksestä lähtien.
Maalikooste YouTubessa
Ottelun tilastot:
KylVe-FC Rauma 7-2 (3-1)
06:44 1-0 Juha Vedenpää (Henri Ojala)
12:50 1-1 Aleksi Kanerva (Jere Kyrkkö)
14:05 2-1 Jukka-Pekka Jyrämö (Juha Vedenpää)
14:39 3-1 Kasperi Ojala
22:40 4-1 Jussi Nyström (Jukka-Pekka Jyrämö)
33:20 5-1 Jussi Nyström (Juho Laine) tm
34:10 6-1 Toni Niskala tm
35:58 7-1 Rasmus Laahanen (Mika Jussila)
37:37 7-2 Niko Valtonen (Aleksi Kanerva)
Virheet, 1. jakso: KylVe 4, FC Rauma 3
Virheet, 2. jakso: KylVe 5, FC Rauma 3
Veikkauksen mitalit:
Kulta: Jussi Nyström, KylVe
Hopea: Juho Laine, KylVe
Pronssi: Toni Niskala, KylVe
Kokoonpano
Juho Laine mv 0+1, k, HOPEA
(Veli-Matti Korhonen mv)
Kasperi Ojala 1+0, +1-1=0
Rasmus Laahanen 1+0, +2-0=+2
Janne Hevonoja 0+0, +3-1=+2
Mika Jussila 0+1, +3-1=+2
Toni Niskala 1+0, +3-1=+2, PRONSSI
Henri Ojala 0+1, +4-1=+3
Jussi Nyström 2+0, +4-1=+3, k, KULTA
Juha Vedenpää 1+1, +4-1=+3
Jukka-Pekka Jyrämö 1+1, +3-0=+3
Jussi Sorri 0+0, +1-1=0
|