Akaa 18.02.2012
Gepardi nollasi KylVen
Kauden toinen paikallispeli ei sujunut leijonilta lainkaan käsikirjoituksen mukaisesti. Isännän vuorossa ollut FC Gepardi pelasi kenties kauden parhaan pelinsä ja otti ansaitun 2-0 (0-0)-kotivoiton.
Ottelu oli jälleen KylVelle hyvä muistutus siitä, että tässä sarjassa ilmaisia pisteitä ei tule, vaan jokaisessa pelissä täytyy onnistua nappiin jos voitosta halutaan taistella. Voitosta huolimatta lähes varmalla putoajan paikalla oleva Gepardi näytti, että mikä tahansa joukkue pystyy voittamaan kenet tahansa hyvänä päivänään.
KylVe ei tänään jättänyt itsestään kaikkea kentälle. Mistä se sitten johtui, sitä varmasti mietitään alkavan viikon harjoituksissa. Mutta vaikka parasta ei tänään esitettykään, niin silti voittoon vaadittava määrä maalipaikkoja luotiin. Tänään viimeistely oli kuitenkin heikointa muutamaan vuoteen, ja lopusta piti huolen pelin paras pelaaja, KylVenkin paidasta tuttu Gepardi-maalivahti Jukka Saari.
Gepardi pelasi erinomaisen pelin, ja näytti ettei se ole luovuttanut taistelua vaikka sarjatilanne onkin tukala. Nöyrä ja tiivis puolustuspeli yhdistettynä vaarallisiin vastahyökkäyksiin oli päivän teema. Eikä Gepardi suinkaan rankaissut kaikista saamistaan paikoista: KylVen maalilla Juho Laine joutui venymään parhaimpaansa useaan kertaan pitäen leijonat pelissä mukana aina toisen jakson puoliväliin asti.
Lopulta Juhokaan ei voinut mitään, kun KylVen puolustus nukahti henkilökohtaisten virheiden muodossa kahdesti, ja Gepardi pääsi iskemään kaksi maalia pikatahtiin. Viimeistään nämä maalit tappoivat KylVeltä lopunkin itseluottamuksen ja rentouden maalinteosta. Ne vapauttavat maalit olisi pitänyt iskeä avausjakson loistavista tilanteista, joista viime aikojen vireellä olisi tehtyä helposti useampi osuma. Tänään terävyys ja taidot eivät kuitenkaan riittänyt saamaan palloa häkkiin.
Seuraavassa pelissä vastus ei suinkaan helpotu, vaan päinvastoin. KylVe matkustaa Pirkkalaan, jossa vastaan asettuu tänään sarjakärkeen noussut PJK. Sanomattakin on selvää, että kentällä täytyy esiintyä täysin erilainen leijonalauma, mikäli edelleen omissa tassuissa oleva avainnippu halutaan pitää hallussa. Tappion tullen sarjan kärkipaikoille vievä pendolino jää vain haaveeksi.
Ottelun tilastot:
FC Gepardi-KylVe 2-0 (0-0)
28:24 1-0 Ville Ojala (Bence Karvalics)
29:01 2-0 Jari Hakala (Mika Lahtinen)
Virheet, 1. jakso: FC Gepardi 1, KylVe 3
Virheet, 2. jakso: FC Gepardi 4, KylVe 0
Veikkauksen mitalit:
Kulta: FC Gepardi
Hopea: FC Gepardi
Pronssi: FC Gepardi
Kokoonpano
Juho Laine mv, k
(Veli-Matti korhonen mv)
Toni Niskala 0+0, +0-1=-1
Mika Jussila 0+0, +0-1=-1
Rasmus Laahanen 0+0, +0-0=0
Janne Hevonoja 0+0, +0-1=-1
Tony Rasimus 0+0, +0-1=-1
Juha Vedenpää 0+0, +0-0=-1
Jukka-Pekka Jyrämö "C" 0+0, +0-1=-1
Henri Ojala 0+0, +0-1=-1
Jussi Nyström 0+0, +0-1=-1
|