Eerikkilä 10.12.2011
KylVe Team jatkaa puhtaalla pelillä
Neljä ensimmäistä peliään voittanut KylVe Team jatkaa puhtaalla pelillä Tampereen piirin Futsalin Vitosen 1. lohkossa myös kolmannen turnauksen jälkeen. Lauantaina Eerikkilän urheiluopistolla pelatussa turnauksessa Team oli selvästi parempi vastustajiaan ja iski kympit taululle kahdessa pelaamassaan ottelussa. Aamuottelussa kaatui FC Loppi lukemin 10-4 (6-1) ja päivän toisessa koitoksessa Viialan Peli-Veikot lukemin 10-1 (1-1).
FC Loppi-KylVe Team 4-10 (1-6)
Huippuvireinen KylVe Team lähti Eerikkilän turnaukseen edellisten pelien tapaan vahvalla kokoonpanolla. Maalissa pelasi tällä kertaa Mikko Nieminen ja mukaan oli saatu kymmenen kenttäpelaajaa, vaikka KylVeAkatemialla oli pelit samana päivänä Tampereella. FC Loppi sitä vaistoin joutui tyytymään avauskokoonpanon lisäksi vain yhteen vaihtopelaajaan. Niinpä ottelun lähtökohdat olivat loppilaisille melko haasteelliset.
KylVe Team ottikin pelin komennon itselleen heti alusta alkaen. Peliä oli pelattu vajaa minuutti, kun Team sai vapaapotkun hyvästä paikkaa hyökkäysalueelta. Pallon taakse asettui vapaapotkujen spesialisti Juha-Pekka Tuomi ja vastustajan muuria meni hämmentämään Joni Koskinen. Kuvio oli totutun tehokas, kun Tuomi laukoi pallon tulisesti ohi vastustajan muurin ja maalivahdin – juuri siitä raosta, jonka Koskinen muurissa sai aikaan peittäen samalla vastustajan maalivahdin näkyvyyttä. FC Loppi onnistui kuitenkin tasoittamaan seitsemännellä peliminuutilla. Teamin nelikko oli hieman sekaisin, ja Loppi pääsi 2-1-ylivoimahyökkäykseen, jonka se myös hyödynsi. Sami Miettinen antoi poikittaissyötön Mikko Viitaselle, joka viimeisteli varmasti alakulmaan.
Team ei kuitenkaan hätkähtänyt tasoitusmaalista vaan jatkoi aktiivista peliään. Lopin pelaajat joutuivat rikkomaan useasti virheiden arvoisesti, ja tämän seurauksena Team pääsi kokeilemaan 10 metristä jo yhdeksän minuutin kohdalla. Tällä kertaa Petri Airaksinen näytti vapaapotkuosaamistaan. Peeti odotti ensin maalivahdin aloitteen ja laukoi sen jälkeen pallon voimalla keskelle maalia. Tärkeän 2-1-johtomaalin jälkeen Team ei jättänyt Lopille enää mahdollisuutta taistella ottelun voitosta vaan ratkaisi pelin itselleen. Teamin kolmas ja neljäs maali syntyivät Tuomen yksilösuorituksilla ja noudattivat samaa kaavaa: syötönkatko keskialueella, nousu maalintekopaikkaan, vetojalka vapaaksi ja uudet numerot tulostaululle. Tuomi osui vielä kerran avausjaksolla, ja kun Jani Kirjavainen teki jakson lopulla Teamille jo kuudennen maalin, niin tauolle lähdettiin vierasjoukkueen johtaessa viidellä maalilla.
Ensimmäisen jakson jälkeen ottelu meni enemmän tai vähemmän pelailuksi. Loppilaisten voimat eivät riittäneet kunnollisen takaa-ajon käynnistämiseksi eikä Teamikaan jaksanut enää esittää parastaan, varsinkaan puolustuspelin osalta. Jakson avausmaalin Team kuitenkin onnistui tekemään neljännen peliminuutin kohdalla. Ilari Rantala rakensi itselleen hyvän vetopaikan ja laukoi terävästi. Lopin maalivahti sai Rantalan vetoon hieman käsiä väliin, muttei pystynyt muuttamaan tarpeeksi pallon kulkusuuntaa. Pallo olisi lirunut maaliin suoraankin, mutta Mikko Mähönen kävi varmuuden vuoksi antamassa pelivälineelle lisää vauhtia ennen kuin se ennätti ylittää maaliviivan.
Kahdesta seuraavasta maalista vastasikin sitten FC Loppi. Maalit syntyivät ylivoimahyökkäyksillä hienojen kuvioiden päätteeksi. Niko Miettinen tarjoili kaksi kertaa, ja Sami Miettinen sekä Mikko Viitanen kavensivat tilanteeksi 3-7. Nieminen jätettiin tilanteissa Team-maalille liian yksin, kun joukkueen kurinalainen puolustuspeli unohtui toisen jakson pelailun aikana. Lopin kavennusmaalien jälkeen Tuomi tarjoili puolestaan Team-pelaajille kaksi maalintekopaikkaa, joista Koskinen sekä Rantala toimittivat pallon varmuudella verkkoon. Molemmat joukkueet osuivat ottelun lopussa vielä kerran, ja näin päätössummerin soidessa taululla komeilivat lukemat 4-10. Teamilaisista ottelussa kunnostautui erityisesti Tuomi, joka kirjautti aamun komeimmat teholukemat 5+2.
KylVe Team-ViiPV 10-1 (1-1)
Turnauksen toisessa ottelussaan KylVe Team kohtasi ViiPV:n. Kyseessä oli siis Akaan joukkueiden välinen ”paikallispeli”. Viialalaisilta puuttui muutama avainpelaaja, joten Team lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Paikallispelin lataus näkyi alussa molempien joukkueiden otteissa, ja ottelu alkoikin tunnustellen. ViiPV oli myös valinnut otteluun erittäin puolustavan taktiikan, mikä vaikutti osaltaan pelin kulkuun avausjaksolla. Team piti palloa ja yritti löytää ViiPV:n tiiviistä puolustusnelikosta tarvittavaa tilaa maalintekoon. Vierasjoukkue piti kuitenkin puolustusalueen keskustan tiiviisti tukittuna eikä Team saanut luotua avausjaksolla montaakaan huippuvaarallista maalintekopaikkaa. Team-pelaajat joutuivatkin kokeilemaan ratkaisuja melko pienistä kulmista.
Viidennen peliminuutin kohdalla kuitenkin rävähti. Ere Salmi löysi oikealta laidalta hieman tilaa, otti löysät pois ja laukoi kovan vedon ohi vastustajan maalissa pelanneen Mika Kahilan. Salmen tekemä osuma näytti jo jäävän jakson ainoaksi maaliksi, mutta aivan jakson lopussa ViiPV onnistui kuitenkin tasoittamaan. Olli Suhonen syötti pallon vasemmalle laidalle Janne Rautaselle, joka pääsi kääntymään kahden Team-pelaajan välistä ja sijoitti pallon tarkasti oikeaan alakulmaan. Tauolle lähdettiin tasalukemissa 1-1.
Tauon jälkeen Team jatkoi omaa peliään, mikä myös tuotti tulosta. Toisella jaksolla keltapaidat järjestikin melkoisen rummutuksen viimeistellen peräti yhdeksän maalia 15-minuuttisen aikana. Alkutahdit toisen jakson maali-ilottelulle löi pelaajavalmentaja Airaksinen. Lauri Laaksosen poikkikentän syöttö tavoitti oikealta laidalta Peetin, joka upotti pallon vastustamattomasti maalin vasempaan alakulmaan. Tämän jälkeen ketsuppipullo aukesi oikein kunnolla. Aluksi Mähönen laukoi pallon ViiPV-maalin oikeaan yläkulmaan, minkä jälkeen Salmi viimeisteli ottelun toisen osumansa Kahilan jalkojen välistä. 4-1 tilanteessa nähtiinkin sitten Tuomi-show. Emppu iski puhtaan hattutempun vajaaseen kolmeen minuuttiin, keräsi kimpsut ja kampsut ja lähti hoitamaan perheenisälle kuuluvia velvollisuuksia. Varsinaista yhden miehen showta ei tosin nähty, sillä kahteen ensimmäiseen maaliin erinomaisen syötön antoi Koskinen ja viimeiseen maaliin Airaksinen. Viimeistään tässä vaiheessa ViiPV:n paras peli-into myös lopahti.
Lopussa ViiPV-maalivahti sai kaivaa pallon vielä kolme kertaa verkostaan. Ottelun 27 minuutin kohdalla Mähönen vapautti läpiajoon Laaksosen, jolla oli helppo työ tuikata Teamin kahdeksas maali. Vain hetki tästä ja Airaksinen nosti Salmen laukauksen reboundin maalin edestä sisään. Toisella jaksolla tehokkaasti esiintynyt Team iski lopussa vielä kertaalleen, kun KylVen ykkösjoukkueesta Teamin vahvistukseksi saatu Juha Hevonoja viimeisteli Laaksosen syötöstä loppulukemiksi 10-1. Täten Team takoi toisessa pelissä peräkkäin kaksinumeroiset luvut taululle.
Tulevana viikonloppuna saavutetaan jo kauden puoliväli
Eerikkilän turnauksessa KylVe Team todisti, että se pelaa tällä hetkellä hyvällä tasolla. Maalivahtipeli on virheetöntä, puolustuspeli toimii tiukoissa tilanteissa saumattomasti, henkilökohtaiset virheet ovat minimissä ja hyökkäystehoja löytyy laajalla rintamalla. Joukkueen valmentamisesta vastaavan Airaksisen ei olekaan täytynyt keskittyä viime peleissä enää paljoa peruspelaamiseen. Sen sijaan hän on voinut keskittyä pienten asioiden parantamiseen pelien sisällä. Teamin hyvästä alkukaudesta kertoo paljon se, ettei joukkue ole joutunut kauden aikana vielä kertaakaan tappiotilanteeseen. Toisaalta tämän vuoksi joukkueen todellista venymiskykyä ei ole vielä testattu.
Pelit jatkuvat KylVe Teamin osalta jälleen ensi viikon sunnuntaina. Tälläkin kertaa pelataan Tammelassa Eerikkilän urheiluopistolla. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettuu PiPo-79, jonka Team voitti ensimmäisessä kohtaamisessa niukasti 3-2. Toisessa ottelussa kohdataan keltapaitojen tavoin kautensa pelkillä voitoilla aloittanut Parolan Visa. ParVi-ottelun jälkeen Team on kohdannut kaikki sarjan joukkueet, ja kausi onkin kääntynyt kylmäkoskelaisjoukkueen osalta jo loppupuoliskolle.
Kokoonpano ja otteluiden tilastot:
Mikko Nieminen MV 2 0+0
Petri Airaksinen 2 3+2
Joni Koskinen 2 1+2
Jussi Häkli 2 0+1
Juha-Pekka Tuomi 2 8+2
Jani Kirjavainen 2 1+0
Ere Salmi 2 2+1
Lauri Laaksonen ’c’ 2 1+4
Mikko Mähönen 2 2+3
Ilari Rantala 2 1+1
Juha Hevonoja 2 1+0
|